Uutiset


Julkaistu , julkaisija

Krisse Aalto ja Suomen Kemikaalitukku yhteistyöhön

Nyt on iloista kerrottavaa! Tuleva supernimi ja driftaamisen huippulahjakkuus Krisse Aalto ja SKT® Suomen Kemikaalitukku ovat solmineet yhteistyö- eli sponsorointisopimuksen. Sehän tarkoittaa kummankin osapuolen kannalta mukavia asioita. 

krisse_insta_kuva3

Autokemikaaleista, voiteluaineista ja pesuaineista tuttu Suomen Kemikaalitukku ja sen maskotti Kemikaalikeisari pääsevät seuraamaan läheltä, mitä driftaus on ja kuinka Krisse Aalto siinä hommassa pärjää. Kemikaalikeisari tietenkin raportoi SKT:n asiakkaille ja faneille, mitä radoilla ja radan reunalla tapahtuu. Samaa on luvannut myös Krisse.

Kemikaalikeisari sai sopimuksen myötä myös muhkeat tarrat Krissen menopeliä koristamaan.

krisse_auto1_copy_SMALL

”Olen innoissani tästä sopimuksesta. Minulla ja Kemikaalikeisarilla ovat niin sanotusti kemiat kohdillaan ja uskon, että me kummatkin hyödymme tästä”, sanoo Krisse Aalto.

Drifting on näyttävä, viihdyttävä ja kasvava moottoriurheilulaji, jonka perusajatuksena on suorittaa takavetoisella autolla ennalta määrätty asfalttiradan mutkayhdistelmä mahdollisimman suuressa luistokulmassa.

”Drifting on autoa kuluttavaa toimintaa, joten kemikaalifirma on ihanteellinen yhteistyökumppani”, Aalto sanoo.

”Aiomme myös kertoa konkreettisesti mitä virkaa erilaisilla kemikaaleilla on autoa hoidettaessa,” Kemikaalikeisari komppaa.

”Kohteitahan autossa on paljon. Voiteluaineet, pesuaineet ja erilaiset puhdistustarvikkeet pääsevät tositoimiin!”

Seuraa Krissen ja Kemikaalikeisarin juttuja SKT:n somessa: meidät löydät Instagramista, Facebookista ja LinkedInistä.

Lue koko viesti